11.3.2015

Silmälasit

Huomasin yläasteella pieniä näkemis ongelmia esimerkiksi televisiota katsoessa ja taululta lukiessa ja ajattelin ensin että oon varmaan niin väsynyt ja unihiekat silmillä että se häiritsee. Ajan kanssa kuitenkin totesin että se ei enää toimi tekosyynä, pakko mennä optikolle! Optikko pamautti totuuden suoraan ja kertoi että tarvitsen moniteho lasit. Lähinäkö on muistaakseni hieman huonompi ja mun näkö ei ole siis niiniin huono, pärjään mainiosti melkein joka tilanteessa ilmankin. Tieto silmälaseista oli kuin pahaa unta yläaste ikäiselle teinitytölle. Alkuun lasit oli inhottavat koska en ollut tottunut niihin, ne oli aina tiellä ja alkuun painoi/kutitti nenää ikävästi. Myös aina bussiin mentäessä tai mihin vaan ulkoa sisälle ne huurustui, enkä nähnyt mitään! Silloin meni lievästi hermot ja lopetin laseihin totuttelun ja käytin vaan tilanteen vaatiessa.

Olen myös kuullut että jos käyttää laseja niin silmät huonontuu entisestään koska ne tottuu linsseihin ja silmät ei pärjää enää ollenkaan ilman laseja ja tarvii aina vaan vahvempaa linssiä. Sekin tieto pelotti joten päätin jättää käytön minimiin ja edelleen käyttö on minimissä.

Nyt ajattelin taas totuttaa itseäni laseihin pikku hiljaa, se helpottaisi niin ei aina tarvitsisi siristää! Mun tilanne muutenkin on hyvä, koska ei tarvitse koko ajan käyttää, vois asiat olla huonomminkin. Pakko myös mainita että mulla ei oo koskaan ollut mitään laseja vastaan tai en oo pitäny niitä esimerkiks noloina koulu iässäkään niin se ei oo ollu ainakaa esteenä ettenkö olis voinu pitää, enimmäkseen tottumis kysymys mulla.

Lasien ulkonäköön en ole ajatellut panostaa, mulla on kolmet, kahdet mustat erikokoiset ja yhdet punaset. Vertailun vuoks laitoin pari kuvaa laseilla ja ilman. Olisin tietty voinut kuvata myös ne erit kehyksetkin, mutta en älynnyt sillon. Kuvissa "härskeimmät" lasit, kahdet muut on pienemmät ns normaali kokoiset!




Sopiiko vai ei?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti