Miten menee?

Monesti löytää itsensä kysymyksen edestä "miten menee?", "mitä sulle kuuluu?" ja "onhan kaikki hyvin?". Sekunnin sadasosassa mielessään kelaa kaiken sen läpi, mitä oikeasti kuuluu. Sen sijaan, että vuodattaa kaiken enemmän ja vähemmän negatiiviset kuulumiset ja tuntemukset niin aamulla pommiin nukkumisesta kuin naapurin mummon kuolemasta päin kysyjän naamaa, joskus on helpompi vain hymyillä kauniisti ja todeta, että hyvin menee.

Se ei tee ihmisestä tekopyhää, niinkuin ensimmäisenä saattaa tulla mieleen. Se ei tee ihmisestä minkäänlaista roolin vetäjää tai muutakaan epäaitoon persoonaan viittaavaa. Joskus on vain vaikea kaataa isoa tai vähän pienempää taakkaa toisten niskaan. Vaikea avautua ja puhua. Puhua puhumisen kyllyydestä koko sielunsa puhtaaksi.
 

Saattaa silti olla vaikeaa kantaa asioita sisällään. Voi olla silti haastavaa vaieta asioista, joista pitäisi puhua. Olla puhumatta ja tiedostaa, ettei se ole hyväksi. Kasata sisälleen ja kasvattaa niitä siellä päiväpäivältä isommiksi. Olla nostamatta kissaa pöydälle vain puhumisen vaikeudesta. Voi silti tehdä kipeää kantaa mukanaan isoa omantunnon taakkaa, joka paikkaan minne meneekään ja antaa niiden tulla jopa uniin asti.

Asioiden ei tarvitse olla pahasti pielessä tai ihmisen rypeä pohjamudissa, voidakseen puhua jostain muustakin kuin onnesta, hyvyydestä ja hyvästä olosta. Siltikin joskus on vain helpompi hymyillä. kauniisti ja jättää puhuminen ajatuksen tasolle.