16.9.2015

Kuntosali

Salijäsenyyteni alkoi siis 5.9. ja olen vielä oikein motivoitunut salilla kävijä. Yritän parhaani mukaan oppia laitteiden perusteellisen käytön sekä oikeat tavat tehdä, jotta vältyttäisiin turhilta revähdyksiltä tms. Tänään esimerkiksi tein kovan ylävartalo treenin että oksat pois!

Kerroinkin aiemmin että tämän hetkinen ohjelmani on kaksijakoinen, ylä- ja alavartalotreeni, selkää ja vatsaa on molemmissa + alkulämmittely. Venytyksiä olen tehnyt jalkapäivinä, toki voisi ja varmaan kannattaisi venytykset tuoda yläkroppaankin mukaan! Tähtään siihen että käyn salilla 3x viikko, esim. keskiviikkona, perjantaina ja sunnuntaina. Jonkin ajan kuluttua vaihdan keskiviikon salin jumppaan tai lisään jonkun jumpan extrana kolmen salin rinnalle. Riippuen miten saan kaiken järjestettyä ja muut menot sumplittua, koska on tässä paljon muutakin kun vain salilla käyminen!

Sali on siis ok, mutta syöminen... Syön edelleen mitä haluan, en ole karsinut mitään pois tai vähentänyt ruoka määriä tai syönyt muutenkaan terveellisemmin. Ajattelin itseni kanssa näin alkuun aloittaa sen salin ja saada siihen hyvän rytmin, sitten kun se on ok niin alan katsomaan ruoka tottumuksia tarkemmin. Dieetille en ala, koska tässä ei muutenkaan ole kyse laihduttamisesta. Ajattelin enemmänkin jättää turhat herkuttelut pois ja syödä terveellisemmin ja monipuolisemmin.

Tämä pikku hiljaa päätös siksi, että pyrin välttämään alku innostuksen lopahtamista, joten aloitan pikku hiljaa ja tottutelen hiljaksiin uuteen ja kroppakin pääsee mukaan rauhassa ja ei tule lankeamisia varmastikkaan niin herkästi kun on saanut työstää ajatusta salista ja terveellisemmästä ruokavaliosta rauhassa. Toivottavasti tämä on oikea päätös!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti